Lamppumaniaa

Kesä on startannut ja toukokuu vain meni. Minne lie hävisikään ja mitä ihmettä sitä tekikään.

Blogiin en ainakaan ehtinyt perehtyä. Paljon päivätöitä ja sitten niitä muita töitä täällä kotona.. 

Kuitenkin nyt kolmen viikon kesäloman aikana on ehtinyt taas touhuta kaikenlaista ylimääräistä, mitä ei normaalissa arjessa juuri ehdi. Olen pitkin talvea ja kevättä haalinut nurkkiin "projekteja", joita on ollut tarkoitus aloittaa heti, kun on taas sitä ylimääräistä aikaa. En tiedä koitanko olla yltiöpositiivinen, kun kuvittelen sellaista joutilasaikaa olevan. Totuus on valjennut minulle taas loman myötä - aikaa kaikelle mukavalle ajan kanssa puuhastelulle on todella vasta lomalla. Arkena ei kannata edes yrittää.

Minuun iski keväällä jokin lamppumania. Pinterestiä selaillessa huomasin vähän väliä selaavani ideoita lampuista, jotka roikkuvat vapaasti ryppäinä tai kieputeltuina esimerkiksi oksan ympärille.

Ja ei mennyt aikaakaan, kun löysin itseni Ebaysta vertailemasta valaisimien hintoja. En tuhlannut aikaani selvittääkseni, mitä Suomen markkinat tarjoaisivat. Enkä tarkalleen edes tiennyt mitä etsin. Halusin vain monta erillistä lamppua roikkumaan samasta kattorasiasta.

Kiinalaiset eivät pettäneet tälläkään kertaa ja niin vain Ebaysta löytyi kutakuinkin etsimäni.

Valaisimessa on kattoon kiinnitettävä kanta, josta roikkuu viisi erillistä valaisinta. Kuinka iloinen olinkaan, kun kahden viikon odotus palkittiin ja posti toi tilauksen kotiin 💛

Mutta enpä olisi arvannut millainen aivopähkinä tästä projektista lopulta tulisi.

Tutkailin valaisinhässäkkää tarkemmin ja sen jälkeen loin silmäyksen meidän katosta töröttäviin johtoihin. Ajattelin, että tämähän menee mielenkiintoiseksi. Miten ei taas yllättänyt, että tämä(kin) vaatisi hieman enemmän kuin sormien napsautuksen, että lamppu olisi katossa.

Vaikka olin saanut kaukolmailta juuri sen tuotteen minkä halusin, hieman jouduin jopa ääneen taivastelemaan kiinalaisten ajattelumaailmaa. Kuinka tällaisen härpäkkeen mukaan ei tule minkäänlaista ohjetta!? Suomesta ostettuna mukana olisi tullut jos jonkinlaista karttaa ja selontekoa. 

No mutta, valaisin oli puoli-ilmainen, joten oli lopetettava purnaaminen siihen paikkaan ja siirryttävä kysymään apuja kaikkitietävältä googlelta. Ja kappas, ohjeistus todentotta löytyi ja vieläpä ihan videon kanssa. Alkuinnostuksen jälkeen kuitenkin huomasin, ettei video taida tuoda ratkaisuja minun kysymyksiini. Katosta tulevat johdot eivät olleet samanlaiset kuin meillä ja liitokset eivät näyttäneet siltä, että ne kestäisivät. Videossa liitoksiin käytettiin huippuliittimiä, joissa johdot survotaan kaikki samaan tuppeen, eikä niitä kiristetä millään tavalla. Minun logiikalla en ikinä tulisi saamaan kaikkia johtoja pysymään samassa nipussa ilman jotain kiristystä. En myöskään ymmärtänyt miten toimisin katosta tulevien johtojen kanssa.

Mutta niin kuin tyyliini kuuluu; jos en osaa jotain, opettelen.

Yksi kokonainen ilta kului opiskellessa sähköoppia ja suosittelen ihan jokaisen tutustumaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston julkaisemaan Kodin sähköturvallisuus-oppaaseen. Oppaan luetuani käsitin, että katossamme on siis kruunukytkentä, ja koska kyseessä on vanha talo, johtojen värit eivät vastaa enää tämän päivän värikoodistoa. Askel eteenpäin oli otettu!

Tiedonjanoisena surffailin iltaisin mitä ihmeellisimmillä sähköalan sivustoilla sekä keskustelupalstoilla ja koetin selvittää maadoitusjohdon tarpeellisuutta(lampussa keltainen), sillä katostamme ei tule maadoitusta. Mutta harmikseni huomasin vastaan tulevan hyvin ristiriitaisia käytänteitä. Ja koska maadoitus on varsin tärkeä tekijä mahdollisen oikosulun sattuessa, en halunnut lähteä heittämään kolikkoa sen liitostavasta. Kävi sekin vaihtoehto toki mielessä..

Otin suoraan yhteyttä sähköalan ammattilaiseen ja pyysin kertomaan savolaisen selekokielellä miten saisin lampun viimein kattoon. Aikaa oli siis kulunut tässä vaiheessa jo viikkoja valaisimen saapumisesta😊

Ja mikäli joku nyt painii tämän saman ongelman kanssa, tässä ohje:

Niputetaan siniset johdot sekä keltainen maadoitus yhteen ja tehdään toinen nippu punaisista johdoista. Teippasin niput yhteen, jotta ne on helpompi työntää liittimeen. Tasasin myös säikeiden päät yhtä pitkiksi.

Liittiminä käytin piippuliittimiä. Meidän paikallisessa sähköliikkeessä oli tarjolla kahta eri kokoa.

Itse valitsin isomman, jotta kaikki johdot mahtuvat sen sisään hyvin. Iskin johdot liittimiin tässä vaiheessa ilman kiristystä ja lähdin liittämään katosta tulevat johdot mukaan liittimien sisään.

Katosta tulevassa kruunuliitännässä harmaa liitettiin sinisten nippuun ja molemmat punaiset punaisten nippuun. Tässä vaiheessa joutuu olemaan tosi tarkka, sillä katonrajassa työskentely ja usean johtopätkän liikuttelu vaatii hermoja sekä tarkuuttaa. HUOM! Sulake on ehdottomasti otettava irti ennen kuin lähtee liittämään katon johtoja!

Lopuksi koko kanta kiinnitetään kattoon kiinnitysraudan avulla. Se(kin) oli varsin haasteellista, sillä liitetyt johdot olivat edessä, eikä niitä juuri uskaltanut liikutella, ettei yksikään johto sattuisi irtoamaan. Kärsivällisyys palkittiin ja lamppu on nyt katossa. Ja mikä tärkeintä, valotkin syttyvät!

Ja kuten kuvasta huomaa, olin kyhäillyt oksan jo ennakkoon kattoon odottamaan lamppuja sen ympärille. Mutta valitettavasti siitä ei tullut sellainen kuin olin visioinut ja suunnitelma muuttui nopeasti toiseksi. Omalla tavallaan oksaan ripusteltuna lamput olivat ihan somat, mutta siinä oli jotain liikaa. Liikaa ehkä johtoja ja oksa ei päässyt tuossa kohden oikeuksiinsa.

Kaivoin siis esiin vanhan pyörän vanteen, jonka oli kerännyt talteen keväällä ystäväpariskunnan tontilta löytyneestä "tunkiosta". Vanne oli niin ruosteessa, että jouduin hiomaan sen kevyesti ennen kalkkimaalilla maalausta. Valkoinen maali pintaan, kuivuminen ja lopuksi kattoon kiinni koukuilla sekä neljällä ketjulla. Hintaa tälle valaisimelle tuli arviolta kaikki materiaalit huomioon ottaen 20 euroa. Säästin ja sain mieleisen.

Mutta itseassa oksiin liittyen, ruokailutilamme pöydän yläpuolelle syntyi myöskin lamppumaniasta johtuen toinen valaisin. Siihen pääsin käyttämään oksankäppyröitä, joita olin keräillyt keväällä sisustusprojekteja varten. Toisen oksista sain oman pihan luumupuusta ja toinen tuli vastaan koirien kanssa metsäpolulla käyskennellessä. Molemmat oksista olivat jo valmiiksi kuivahtaineita ja niiden kaarna oli lähes kokonaan irronnut. Hion, pesin ja puhdistin oksat hyvin ennen pintakäsittelyä. Päätin lakata molemmat oksat, mutta värisävyn päättäminen ei tuntunut onnistuvan ostohetkellä. Toin kotiin vertailtavaksi kolmea eri värisävyä: kastanjanruskea, vaalenaharmaa ja ruskea mahonki. 

Kuten aikaisemmissa kuvissa näkyi, toinen oksista sai kastanjan ruskean sävyn, mutta toisesta lakkasin vaaleanharmaan. Olin samoihin aikoihin tehnyt paikallisesta K-raudasta löydön ja kotiuttanut meille Airamin Solar-lamppusarjan, joka toimii aurinkokennolla sekä paristoilla. 

Lamppusarja on tarkoitettu ulkokäyttöön kesäaikana aurinkokennosta johtuen, mutta meillä nämä ihanat pikkulamput päätyivät sisälle. Oikein sijoitettuna aurinkokenno saa kerättyä virtaa myös sisätiloissa ja onhan kotelossa myös akkuparisto, jota vaihtamalla saa lisävirtaa.

Oksan kiinnittelin pöydän yläpuolelle kahdella valkoisella ketjulla haluamaani korkeuteen ja sen jälkeen lamppusarja oli vain aseteltava nätisti paikoilleen. Lamppujen valot ovat siis led-valoja samaan tapaan kuin esimerkiksi jouluvalosarjoissa, eikä niiden valoteho oli kovinkaan suuri. Kuitenkin tähän tilaan niistä lankeava valo riittää muun valaistuksen oheen. Todella helppo ja yksinkertainen tapa rakentaa tunnelmavalo ilman monimutkaisia sähkötöitä. 

Ihania pieniä valaisinuudistuksia ja ehkä nämä nikkaroinnit hetkeksi tyydyttää myös keväällä iskeneen lamppuinnostukseni. ♥

Lautaseinää ja petsilakkaa

Olemme tehneet pintaremonttia yläkerran makuuhuoneissa ja edellisten asukkaiden toimesta lähes kaikkiin seiniin on asenneltu kyprokkileyt. Kuitenkin yhden huoneen ovea ympäröivä seinä on aikoinaan jätetty levyttämättä, ja tässä eräs iltapäivä tutustuin tarkemmin siihen, mitä kaikkea seinään oli vuosien saatossa laitettu. En olisi varmastikaan ryhtynyt tähän selvitystyöhön, mikäli seinäpinta ei olisi halkeillut rumasti hormimuuriin liittymiskohdasta. Lisäksi pinta oli epätasainen ja pahvimainen ulkokerros tuntui olevan irti alustastaan. Otin rohkeasti esiin mattoveitsen, tein viillon pintaan ja repäisin palan.

Ulkopinnalla oleva pahvilta tuntuva kerros oli ilmeisesti paksu tasoitustapetti, joka oli maalattu. Sitä poistaessa esiin tuli vielä kaksi ohuempaa tapettikerrosta. Kuoseista päätellen tapetit olivat kymmeniä vuosia vanhoja. Kerrokset suikaloituivat irti helposti ja näin homma sai tuulta purjeisiin.

Siinä hetkessä ajattelin, että mikäli tekisin turhaa työtä, voisin aina laittaa uudet pinnat repimisen jälkeen. :)

Pikkuhiljaa alta alkoi paljastua tiivis pintamateriaali, joka oli naulattu kiinni todella monella huopanaulalla. Siis seinä oli täynnä nauloja. Innokkaan naulaajan taidonnäyte 60-luvulta!

Päätin repiä ensiksi kaikki päällistapetit pois ennen kuin alkaisin tonkia tämän naulojen täyttämän pinnan alle.

Ensinäkemältä luulin kyseessä olevan pinkopahvin, mutta tarkemmin tunnusteltuani totesin levyjen olevan haltexia. Mutta on huomioitava, etten tehnyt päätelmää suinkaan itse, vaan rakentamisesta enemmän ymmärtävien ystävieni konsultaatiota apuna käyttäen. Itsehän olen vielä täysin noviisi, mitä tulee rakentamiseen ja rakennusmateriaaleihin. Into oppia lisää on toki kova!

Mutta niin, haltexia. Hieman yllätyksenä tuli, kuinka paksu kerros oli. En meinannut löytää tiiviistä pinnasta sopivaa kohtaa, josta olisin voinut hieman kurkata, mitä levyjen alla on. Enkä uskaltanut lähteä tekemään suinpäin koloa mihin tahansa, sillä pelkonani oli purueristeen leviäminen lattialle. Sitä sotkua olisikin ollut jo vaikeampi korjata. :)

Tein pienet viillot kahden levyn liitoskohtaan ja väänsin ruuvarilla pienen palan levyä irti. Jännitti kuinka tytön käy ja hihkaisin innosta, kun huomasin alta pilkottavan puuta, lautaa! Samalla tuli myös helpottunut olo siitä, että ehkä tämä seinän avaaminen oli ihan kannattava hetken mielijohde, ja saattaisin löytää koko seinäpätkältä raakalautaa, kuten olin jo alkujaan salaa toivonut. Ilta pimeni, enkä voinut lopettaa, kun vauhtiin olin päässyt.

Ajattelin haltexin poiston onnistuvan nopeasti ja että olisin valmis tuotapikaa samana iltana. Olin ajatukseni kanssa kuitenkin hyvin väärässä. Levyt eivät lähteneet suurina paloina, vaan ne murentuivat heti, kun niitä koetti vääntää irti. Lisäksi irroittelu oli niin pölyistä hommaa, että jouduin etsimään hengityssuojaimen sekä suojalasit lähes heti työhön ryhtymisen jälkeen.

Etenemistahti ei ollut siis nopea, vaikka riuhdoin levyä sen minkä ehdin ja käsilläni jaksoin. Jatkoin hieman yönkin puolelle ja luovutin viimein, kun olin saanut lähes koko esiin revityn haltexin irti lautojen tieltä. Päätin jatkaa uudella innolla seuraavana päivänä heti töiden jälkeen.

Ja niin seuraavan illan hämärässä pääsin jälleen seinän kimppuun ja tajusin, että huoneen pienen kaapin taustahan on myös samaa seinää ja tapetin alta löytyi kun löytyikin samaa haltexia. Sain siis lisää revittävää ja pölyn määrä oli melkoinen. Koko kroppa oli koetuksella, kun levyjä sai riuhtoa koko painollaan ja raakalaudasta törröttävät tikut pistelivät työhanskojen läpi käsiä. Kaikesta tästä huolimatta homma eteni pala palalta.

Ja muutaman työntäyteisen illan jälkeen koko lautaseinäpätkä oli esillä!

Kaikki oli muutoin siistiä ja ok, mutta seinä kaipasi hieman siloittelua, sillä kaikkien lautojen päät eivät olleet tasaiset ja niistä törrötti tikkuja. Lisäksi oven karmit sekä kynnykset oli hiottava ja uudelleenmaalattava. Ajattelin siinä samalla maalata myös kaapiston kirkkaamammaksi.

Pientä hidastetta etenemiseen kuitenkin toi oven ja muurin liittymiskohta, johon tuli raot, kun poistin tapettikerrosta myös oikealta puolen ovea. Ja jotta karmin liittymisestä muuriin saisi siistin, tarvittaisiin melkoisesti kittiä. Siispä kittasin koloset umpeen ja hioin tasaiseksi. Kuulostaa nopealta, mutta todellisuudessa jouduin tekemään kittailuit ja hionnan kolmeen kertaan, ennen kuin olin tyytyväinen lopputulokseen eikä silmäänpistäviä epätasaisuuksia jäänyt näkyviin. Jostain syystä käsi- ja hartialihakset ilmoittelivat olemassaolostaan muutaman seuraavan päivän ajan. ☺

Valkoista maalia kului ja aikani sitä valkoisuutta tuijoteltuani totesin, että liika on liikaa. Nyt haluan jotain muuta kuin vaaleaa.

Olen jollain tapaa seonnut valkoisen käyttöön ja usein kaikesta tulee aina valkoista. Koetan tietoisesti lisätä muiden värien suosimista, sillä kahden koiran omistajana sitä tulee vain pahalle päälle, kun kaikki vaalea on jatkuvasti nuhruinen :) Niinpä kaivoin esiin Tikkurilan Harmonyn basaltin harmaan maalin, joka oli jäänyt ylimääräiseksi samaisen huoneen tehosteseinän maalauksesta. Väri on hyvin tumma ja näyttää kuvassa jopa mustalta. Maalasin sillä vain kaapiston yhden sivun.

Tämän jälkeen oli vielä päätettävä lautaseinän sävy. Vaikka seinä on jo ihan alkuperäisenä todella kiva, kaipasin siihen jotain muuta. Puntaroin jälleen vaalean sekä tumman välillä ja päädyin pitämään valitsemani tumman linjan. Hain kaupasta petsilakkaa, jonka sävy oli ruskea mahonki. 

Tein testipetsauksen erilliseen raakalautaan ja sävy näytti hyvälle, joskin aivan erilaiselle kuin purkin kyljessä oleva väriläiskä antaa ymmärtää. Todellisuudessa sävy on tummempi ja punertavampi. 

Koko seinäpätkään meni lakkaa noin vajaa puolitoista purkkia ja lopputuloksesta tuli todella tumma!

Hieman jopa säikähdin, kuinka kovin synkältä seinä alkuun näytti ja sävy oli muutoinkin eri kuin lattian. Olin kuitenkin tähdännyt petsilakkaa hankkiessa siihen, että väriero lattian kanssa ei olisi silmiinpistävä.

Mutta nyt usemman päivän seinää katseltuani sävy alkaa olla ihan jees. Ja mikäli mieluilen jotain muuta sävyä, voi seinän aina hioa ja petsata päälle. Voisi kuvitella, että pinnasta tulisi sillä tavoin kuluneemman/rouheamman näköinen. Mutta ainakin toistaiseksi olkoon näin ☺

Lisäksi maalasin hyllylevyistä osan tummanharmaalla ja osan valkoisella ihan siitä syystä, että voisin testailla kumpi väri sopii tilaan paremmin vai voisivatko hyllyt olla sulassa sovussa erivärisiä.

Kunhan saan vielä korit hyllyihin niin kokonaisuuskin alkaa hahmottua paremmin. Ovea en kuitenkaan enää takaisin paikalleen laita, vaan kaappi saa olla nyt avomallinen. Näin laudat pääsevät parhaiten esille.

Tämän lisäksi tein petsatun seinän kaveriksi samaan huoneeseen yöpöydän lamput, jotta tämä sävy toistuisi muuallakin tilassa. Päädyin tekaisemaan ne lasipurkeista, joista olen väkerrellyt lamppuja aiemminkin. Pidän niistä hirvittävästi! Niitä on todella helppo tehdä ja ne ovat kauniita kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tällä kertaa hankin myös puiset hyllynkannattimet, joihin lamput tulevat riippumaan. Petsasin kannattimet ja ruuvasin kiinni ylijäämäpaneeleista rakentamaani sängynpäätyseinään. Sävyt sopivat yhteen oikein hyvin ja nyt lautaseinässä olevaa sävyä saattiin myös muualle yhtenäistämään huoneen värejä.

 Näiden muutosten innoittamana makuuhuoneen sisustaminen jatkukoon! ☺

Puuhellanurkkauksen päivitys, osa 2

Viimein koitti kauan odotettu talviloma ja pääsiäinen siinä sivussa ♡
Olin kaavaillut monen monta hommaa, joiden parissa tulisin lomani viettämään. Ei reissuja, ei ennakkoon  varattuja menoja, vaan kotona touhuilua ilman tarkkoja aikatauluja. Niin moni aloitettu ja aloittamaton projekti odottaa siellä sun täällä talossamme tekijäänsä ja päätin alkaa purkamaan niitä fiiliksen mukaan ☺

Aikaisemmin kerroin aloittaneeni puuhellanurkkauksen päivityksen kyhäilemällä kattoon vanhan arkun kannen ajamaan kattilatelineen asiaa. Siitä tuli hyvä ja puuhella jäi odottamaan uutta maalia pintaansa. Tällä viikolla hain maalit ja käärin hihat.

Maaliksi valitsin valkoisen Tikkurilan Muuri-maalin. Se on tarkoitettu juuri takkojen ja muurien maalaukseen, eli erikoisominaisuuksiltaan se kestää kovaa lämpöä. Puuhellahan ei tosin juuri ulkokuorestaan lämpeä, mutta ajattelin ottaa varman päälle ja maksimoida maalipinnan käyttöiän. Ehkä Miranolikin olisi voinut toimia, mutta luotin ammattilaisen neuvoihin. Eikä tämä maali ole edes hinnalla pilattu, vaan hyvin edullinen ja riittoisa vaihtoehto.

Valkoisen maalin lisäksi hankin uunin luukkuja varten Tikkurilan Termal-silikonihartsialumiinimaalin, joka soveltuu metallipintojen maalaukseen sisällä ja ulkona. Se kestää kuumuutta raudan punahehkuun saakka. Uunin luukut kuumuvat puita polttaessa melkoisesti, joten tämä vaihtoehto vaikutti hyvälle.

Ja niin kuin hyvin usein pintojen uudistamisessa, pohjatyö on ehdoton edellytys onnistuneelle lopputulokselle. Niinpä kaivoin esiin lakkabensiinin, Universal Stone-puhdistusaineen sekä hiomapaperin. Alkoi armoton puunaus ja irronnut maali sekä kuluneet pinnat saivat kyytiä.
Puuhellan osalta pintojen puhdistus kävi melko helposti, mutta luukkujen kanssa meinasi hetkittäin usko loppua, koska hion pintoja käsin. Huh! Tästä viisastuneena totean, että hiomakoneen hankkiminen ei olisi pahitteeksi.

Irroitin kaikki luukut erilleen ja maalasin ne ensiksi. Termal-maalia ostaessani myyjä kertoi, että kyseessä on todella "litkumainen" maali ja että kannattaisi testata sen käyttäytymistä ennen varsinaiselle pinnalle maalausta. Se oli hyvä vinkki, sillä todellakin maali oli kuin vettä ja pensselin kärjellinen maalia riitti hyvin aina yhteen luukkuun. Lisäksi suosittelen avaamaan ikkunoita tai muutoin vääntämään ilmanvaihdon täydelle teholle, sillä maalissa oli todella voimakas haju. En usko siinä katkussa pitkään työskentelyn tekevän kovinkaan hyvää - ainakin päänsärky on hyvin todennäköinen :) Kemikaalin tuoksu jäi leijailemaan keittiöömme vielä maalauksen jälkeenkin.

Maali jäi laikukkaaksi heti maalauksen jälkeen, mutta tasoittui onneksi kuivuessaan. Termal-maalin kuivumisaika onkin todella lyhyt. Jo puolessa tunnissa maalatut pinnat olivat täysin kuivat! 

Ja eipä mennyt aikaakaan, kun uunin luukut oluvat uudessa maalissa. Kuinka siistiltä ne näyttivätkään. Onnistumisen tuoma innostus oli taas huipussaan!

Huomasin tässä vaiheessa myös sävyn olevan nyt uuden maalipinnan myötä entistä tummempi, mutta se ei haitannut. Maalikaupassa pohdin nimittäin pitkään, maalaisinko luukut kokonaan mustaksi vai parantelisin jo olemassaolevaa väriä. Tumma lopputulos on siis ikään kuin kompromissi mustan ja hopean välillä ☺

Seuraavaksi oli itse puuhellan maalauksen vuoro ja valitsin maalausvälineeksi pienen telan sekä pensselin. Aloitin maalaamaan telalla, koska kalusteita maalatessa tela on osoittautunut aivan ehdottomasti parhaaksi välineeksi tehdä tasaista jälkeä. Mutta uunin epätasaiseen pintaan ei telalla saanut niin siistiä jälkeä kuin olin kuvitellut. Myös Muuri-maali oli yllättävän paksua. Näin ollen hylkäsin telan ja pensselillä maali alkoi levittymään todella sutjakkaasti, eikä uunin pintaan jäänyt ikävännäköisiä jälkiä. Ei voinut kuin ihmetellä, kuinka puuhellan ilme kirkastui jo yhden kerroksen jälkeen! Lähtötilanne kun oli melko kulunut ja punertava. Annoin ensimmäisen kerroksen kuivua ohjeen mukaan 12 h ja vedin vielä kertaalleen koko uunin samalla maalilla.

Lopputulos vanhaan verraten on kyllä erittäin onnistunut. Valkoinen on nyt oikeasti valkoinen ja kaikki nuhjuisuus on poissa. Nyt jääkin nähtäväksi, kuinka uudet maalikerrokset reagoivat ensimmäisiin lämmityskertoihin ja onko siisti lopputulos kohta muisto vain. Toivotaan ettei. Itse veikkaan, että noki tulee varmasti jättämään jälkensä melko pian luukun ympärille, mutta missä määrin ja kuinka monen lämmityskerran jälkeen..Saapa nähdä.

Mutta valmistahan tästä ei vielä tullut, vaan hellanurkkauksen päivitys jatkuu vielä, sillä uunin yläpuolella olevat kaakelit kaipaavat uutta maalia pintaan. Nyt kaakelit ovat hailakan kermanväriset ja sekös sotii puhtaanvalkean hellan sekä koko muun keittiömme kanssa. Siitä myöhemmin lisää.

Ja tähän hellan maalailuun kului vain yksi lomapäivä.

Uusitunut uuni, yksi homma vähemmän, tyytyväinen minä, hyvä fiilis, hyvä päivä.

Intohimoinen virkkooja

Rättityöt, kässä.. mitä näitä nimityksiä peruskoulussa olikaan.

Muistan lähinnä vain nuo lempinimet, mitä tulee koulun käsityötunteihin. Ja vielä pari vuotta taaksepäin pohdin, miten sitä pienenä tyttönä osasikin kaikki pistot ja silmukat. Vuodet olivat tehneet tehtävänsä käsityötaitojenkin suhteen, eikä minun käsillä olisi loihdittu sukan sukkaa eikä koukkuihin tai puikkoihin olisi löytynyt oikeita otteita. Olin varsin tyytyväinen itseeni, jos sain edes langan neulaan parsiessa vaatteisiin ilmestyneistä reikiä. Olin aivan surkea.

Mutta kun korkeakouluopinnot päättyivät ja siirryin työelämään, vapaa-aikaa alkoikin olla merkittävästi enemmän (huom. tuolloin meillä ei ollut edes koiria).

Ei ollut enää lukemista tai kouluhommien naputtamista illat pitkät.

Aikaa alkoi lopulta olla jopa niin paljon, että seuraavan talven arki-iltoina löysin itseni istumasta virkkauskurssilta. Kyllä - niin paljon sitä aikaa oli!

Aivan puskista tämä kurssille päätyminen ei sentään tullut. Olin jo useamman vuoden ihastellut virkattuja mattoja aina silloin, kun niitä vastaan jossain oli tullut. Aina sama ihastelu kerta toisensa jälkeen ja toki siitä ajan myötä syntyi ylitsepääsemätön tarve. Myös minun oli pakko saada oma Juhannusruusu lattioitamme koristamaan. Tai vaikka kaksikin.

En kuitenkaan suinpäin lähtenyt selvittämään myytävien mattojen tarjontaa, vaan kartoitin ensin itseluottamusta puhkuen paikkakuntamme käsityökurssit. Ja kyllä, Taito Shopin järjestämä alottelijoiden virkkauskurssi oli juuri tuolloin alkamaisillaan. Nimi ilmoittautumislistaan oli nopeasti täytetty ja luottavaisin mielin lähdin oppimaan uutta - tai no itseasiassa vanhaa uudelleen.

Ja jo ensimmäinen tunti muutti kaikki peruskoulusta mieleen jääneet käsitykseni käsitöistä. Aloitin ensitöikseni virkkaamaan pyöreää koria ja muutamien onnituneesti virkattujen kerrosten jälkeen tajusin, kuinka luovuus räjähti käsiin! Käsitöiden riemu oli löytynyt ja pursusin intoa virkata vaikka mitä. Ja niin ne iltapäivät, illat ja jopa viikonloput alkoivat kulumaan ilman vapaa-ajankäyttöongelmia. Olin tehnyt itsestäni taas työllistetyn ja se jos mikä pitää mieleni virkeänä! :)

Ja niin pääsivät ideat toteutukseen. Koti alkoi täyttyä ensiksi koreista, koska niiden teko kirjaimellisesti koukutti helppoudellaan. Halusin testata ensimmäisten tekeleiden kanssa kaikki perussilmukat ja pylväät sekä kuinka erilaiset kuteet käyttäytyvät.

Kun koreja oli tehtynä kaiken kokoisina ja muotoisina, alkoi tähän päivään saakka kestänyt mattokausi. Ja loppua tälle mattomanialle ei näy.

Olen toki välillä tarpeen tullen tai inspiroituneena tehnyt muitakin virkkailuja, mutta aina sitä tulee aloitettua uusi matto johonkin sopivaan väliin. Ohjeita ja ideoita on niin paljon, että jokaiseen kodin tilaan löytyy varmasti sopiva virkattu matto.

Ihka ensimmäinen omatekemä mattoni oli tietenkin se kauan ihastelemani Juhannusruusu tehtynä mustasta Lilli-ontelokuteesta. 

Juhannusruusun jälkeen onkin syntynyt sitä sun tätä osittain itse luovien ja osittain ohjeita tarkasti noudattaen. Ohjeiden tarkka seuraaminen oli ainakin alussa välttämättömyys, koska en tajunnut virkkauksen logiikkaa vielä tarpeeksi hyvin. Levennykset eivät onnistuneet ja kompuroin toistuvasti kerrosten aloitusten sekä lopetusten kanssa. Monet kerrat olen joutunut kerimään työt takaisin kerälle ja aloittamaan alusta. Mutta niin on työ tekijäänsä opettanut, yritteliäisyys palkittu ja niin edelleen...

Netistä löytyy ohjeita pilvin pimein ja niitä olen keräillyt melkoisen määrän odottamaan toteutusta, mutta löytyypä hyllystämme myös muutama virkkauskirja. En ole yhtään kirjaihminen, joten kirjojen hankinta on minulle hyvin harvinaista. Nämä kirjat oli vain pakko saada! :)
Bongasin nimittäin muutama vuosi takaperin virkkausharrastukseeni höyrähtäneenä Molla Millsin blogin ja se ruokki nälkääni ensisestään. Tilaukseen oli heti laitettava ensimmäinen Virkkuri-kirja ja niin näitä kirjoja on tipahdellut postilootaan sitä mukaa, kun uusia Virkkureita on julkaistu. Voi kuinka näiden kirjojen kansien sisään on saatu kerättyä niin monia mahtavia ohjeita ja ideoita! Uskon, että jokainen löytää niistä itselleen virkattavaa. Ohjeet koostuvat todella helpoista, mutta  myös haastetta tarjoavista virkkuutöistä. Ja mikä parasta, ohjeet on rakennettu selkeiksi ja helpoiksi seurata. Olen törmännyt myös muihin virkkauskirjoihin, mutta yksikään ei ole voittanut vielä Virkkureita.

Ensimmäinen Molla Millsin Virkkuri-kirja pitää sisällään virkkuutöitä kotiin ja käyttöön.
Juuri tästä kirjasta löytyy myös Hexagon-maton ohje. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ❥
Olen nimittäin suuri mustavalkoisen ystävä. Se yhdistelmä vain hivelee silmääni ja on pysynyt kestosuosikkinani aina lapsuudesta saakka. Niinpä ei ollut epäilystäkään siitä, mitä kirjan ohjeista lähtisin kokeilemaan ensimmäisenä.

Hexagon onkin noussut varsinaiseksi trendimuodoksi ja miksipä ei olisi, onhan se mielenkiintoinen! Lisäksi sopivaan tilaan sijoitettuna tämä graafinen muoto tuo mukavaa ilmettä ja henkii vanhaa aikaa. Tätä mattoa tehdessä itseasiassa hieman hurahdin tähän muotoon ja huomasin, kuinka veikeästi hexagoneja voi yhdistää toisiinsa, loputtomasti. Suosittelen kokeilemaan kirjasta löytyvää ohjetta. Sitä on helppo soveltaa myös muihin virkkaustöihin, ei vain mattoihin. Lisäksi se on siitä kätevä, että kerroksia voi vain jatkaa ja jatkaa samalla kaavalla.

Itse osasin lopettaa vajaan 30 kerroksen jälkeen ja rakkain ikinä tekemäni matto oli valmis!
Kuteena käytin Paaposta tilattua trikookudetta sekä T-Yarn-merkkistä kudetta.
T-yarn on suht edullista, mutta ei ole osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi mattojen tekoon. Kudekerät ovat olleet merkittävän epätasalaatuisia. Paaposta tilaamani kude puolestaan oli lähes täydellinen. On toki huomioitava, että trikookudetta työstäessä vastaan tulee lähes aina paksumpia ja ohuempia kohtia. Nykyään myös Paapo myy T-yarn trikookudetta omassa valikoimassaan.

Kun matto oli valmis, minuun kai jäi jylläämään jokin hexagonhulluus.
Ja ajallaan valmistui myös toisenlainen matto samaa Hexagon-maton ohjetta mukaillen...

Tämä matto pääsi valmiina lattialle juuri jouluksi ja osui värinsä puolesta todella hyvin joulunpunaiseen tunnelmaan. Matto oli jonkinasteinen kokeilu ja mielestäni lopputuloksesta tuli persoonallinen. Juuri sitä, mitä hainkin. Tein mattoon siis 19 samankokoista hexagon-palaa ja kiinnitin ne kuteella yhteen. Hirveän iso työhän tässä oli ja ranne oli koetukselle yhdistellessä paloja. Mitä isompi matosta tuli, sitä raskaampi sitä oli siirrellä ja käsitellä. Mutta onneksi liittämisvaihe oli vain pieni osa koko projektia ja pääasiassa sain vain virkata. Kaiken kaikkiaan kannattava kokeilu!

Ja tarpeeksi kun virkkaa ja laittaa tekosiaan esille, joku todennäköisesti ihastuu samalla tavalla kuin minä aikoinaan Juhannusruusuun. Ja jos ei satu olemaan innokas virkkauksen uudelleenopettelija, päätyy helposti tilaamaan maton meiltä innoikkaimmilta väkertäjiltä :)
Yksi tilatuista malleista on ollut tämä isommaksi muokattu Juhannusruusu, jonka ohje löytyy täältä (Sisustus Jadelin). Pienemmän Juhannusruusun tavoin tämä isompikin malli on äärettömän mukava ja helppo tehdä. Tilausmattoja tehdessä sitä huomaa panostavansa tekemiseen aivan eri tavalla ja kaikenlainen sooloilu jää pois. Lopputuloksesta kun täytyy tulla just eikä melkein.

Mattoja on siis syntynyt ja syntyy jatkuvasti lisää sitä mukaa, kun niitä ehtii kaiken muun ohella tehdä. Nyt kuitenkin kodin remontointi ja kesää kohti myös pihamaan laittelu alkavat olla tärkeysjärjestyksen kärjessä.
Koukku heiluu siltikin aina tarvittaessa - varsinkin, jos kaipaan hektisen arjen keskellä pientä hermojen leppuutusta :)

Puuhellanurkkauksen päivitys, osa 1

Yksi niistä lukuisista asioista, joihin talossamme ensinäkemältä ihastuin oli keittiön alkuperäinen puuhella ja se onkin ollut meillä tiheästi käytössä talvipakkasilla.

Hella tuo mukavasti lämpöä keskikerrokseen, vaikkei pidä sitä yllä toki niin hyvin kuin varaava tulisija pitäisi. Mielessä onkin pyörinyt suunnitelma siitä, että puuhellan voisi korvata isommalla ja varaavammalla vaihtoehdolla. Mutta ainakin toistaiseksi vanha palvelija saa pysyä nurkassaan. 

Mukava on ollut myös huomata, miten lämmittäessä pystyy tekaisemaan päivän ruoat samalla kertaa! Ai miten ihania muistoja ensimmäiset polttokerrat toivatkaan mieleen. Mummoloista ja mökkireissuilta takaraivoon oli jäänyt talteen hyvin puuhellan niksit ja kikat. Minun ikäluokan nuorille aikuisille kun se(kään) ei ole itsestäänselvyys.

Puuhellamme on kuitenkin jo melko kulunut ja alkaa kaivata ehostusta. Itseasiassa ensimmäinen nuohoojan käynti hieman jännitti, sillä talomme kuntotarkastuksessa oli melko vähän mainintoja puuhellan kunnosta. Onneksi selvisimme vain tulilaastin hankinnalla ja nuohoojan tarkkoja neuvoja noudattaen muurasimme tulipesän yläosan tiilien saumat uudelleen. Muutoin hellan toimivuudessa tai rakenteissa ei ollut moitteen sijaa.

Hellan ulkonäössä ja maalipinnan kunnossa eletyt vuodet näkyvätkin jo eri tavalla.

Maalipinta on arvioni mukaan mahdollisesti yli kymmenen vuotta vanha, ellei vanhempikin. Tänä talvena maali on alkanut rapista pois ja koko hellan väri on muuttunut sieltä täältä punertavaksi. Ilmeisesti hella on alkujaan punatiilenvärinen ja pinnan kuluessa alkuperäinen väri on alkanut puskea alta tehden hellasta söpön vaaleanpunaisen..

Myös ajan myötä syntyneet tahrat ja noki ovat kiinnittyneet jäädäkseen puhtaan valkeaan pintaan.

Ne eivät lähde siis millään, kokeiltu on!

Tarkoituksenani onkin aloittaa maalausprojekti nyt, kun pakkaset alkavat väistyä ja emme enää lämmitä hellaa säännöllisesti. Uuden maalipinnan saa siis hella, luukut sekä hellan yläpuolella olevat kaakelit. Mahdollisesti maalaan uudelleen myös koko muurin sekä edessä olevan lattiapellin. Siitä tulee varmasti mukava projekti toteuttaa ja tämän nurkan ilmeen kohennusta onkin odotettu jo kauan!

Tänä viikonloppuna ei kuitenkaan maalipensseli heilunut, vaan aloitin puuhellanurkan muutoksen hyödyntäen kotiin hiljattain tuomaani vanhaa ja käyttötarkoitustaan odottavaa aarretta. 

Tämän vanhan arkun kannen pelastin ystäviltäni heidän muuttaessa ja karsiessa ylimääräistä tavaraa pois.

En aikaillut sekuntiakaan, kun ystäväni kysyivät kiinnostaisiko minua tämä kulunut arkun kansi. KYLLÄ! 

Olen huomannut, että usein vastaavanlaisissa tilanteissa en koskaan mieti, mihin voisin tavaraa tarvita, vaan jätän pohdinnan myöhemmälle. Itseni tuntien tiedän, että tulen aina keksimään jotain - tavalla tai toisella 😊

Ja niin tämäkin toisen turhake muuttui meidän aarteeksi. 

Kaavailin ihan ensimmäisenä, että teen kannesta pöydän. En olisi tarvinnut kuin jalat ja avot - ihanan rustiikkinen sohvapöytä olisi ollut valmis! Mutta tänä sunnuntaisena aamuna kahvia ryystäessä ja tuota meidän puuhellanurkkausta tuijotellessa idea vain tupsahti jostain päähäni. Miksi en ollut tätä aiemmin tajunnut!?

Ja tuumasta toimeen.

Markettiin hankkimaan lujaa riimua ja mittanauha esiin!

Puhdistin kannen sisäosan ja aloin ruuvailla koukkuja kannen päätylautojen jokaiseen kulmaan. Koukut jäävät näin piiloon kannan sisäpuolelle.

Tämän jälkeen kipusin puuhellan päälle paikantamaan kattoon hellan keskiosaa ja tein merkit kattokoukkuja varten. Tässä kohtaa joutuikin käyttämää hieman hoksottomia ja matemaattista kyvykkyyttä, jotta lopputulos hivelisi symmetriaa ihannoivaa silmääni.

Ehkä neljännen kerran mitat tarkastettuani aloin päättäväisesti uunin päällä keikkuen ruuvailla kattokoukkuja paikalleen ja kohdilleenahan nuo näyttivät menevän!

Loppuvaiheessa rojektia kysyttiinkin jo hieman käsivoimia, kun lähdin raijaamaan ripustettavaa kantta kohti kattoa. Kyllähän tuo taas pienikokoiselta naiselta jakkaroiden avustamana onnistui - ja hengissä ollaan 😄

Ketjujen päät ovat kiinni arkun kannen koukuissa ja muutoin ketju kiertää katossa koukusta koukkuun.

Ja niin vain aamukahvilla saatu idea on nyt valmis ja meidän hellanurkkaa koristamassa. Ja kuinka hyvä siitä tulikaan! Nurkka on ollut aina mielestäni liian avara ja olen pohtinut jopa erillisen huuvan hankintaa.

Mutta ajatuksiin on toistuvasti palannut toive katosta roikkuvasta kattilatelineestä. Ja nyt minulla on sellainen - tai ainakin jo tekele sellaisesta.

Tästä on hyvä lähteä jatkojalostamaan tätä koukuilla jne. Ja ennen kaikkea tässä ideassa minua viehätti ajatus siitä, että myös telineen yläpuoli(entinen kannen sisäpuoli) on nyt käytettävissä ikään kuin tasona/ylähyllynä.

Okein hyödyllinen sunnuntai ja nyt suunnittelemaan maalausurakkaa kalenteriin!

Iltapuhteena D-C-Fixailua

Arki-illat tuntuva vilahtavan jokapäiväisiä kotitöitä tehdessä ja kaikki remontointi/muu nikkarointi jää usein viikonloppujen sekä loma-aikojen iloksi. Tämän lisäksi meidän kaksi aktiivista koiraa pitävät hyvän huolen siitä, ettei sohvanpohja pääse liiaksi kulumaan, saatikka talonväki laiskistumaan.

Mutta näin kevättä kohden mentäessä on yleisessä vireystasossa huomatavissa melkoista nousua ja energiaa tuntuu löytyvän. Ihmeen kaupalla sitä "ylimääräistä" aikaa on alkanut löytyä taas kaikenlaiselle puuhastelulle ei niin mukavien kotipuhteiden oheen. Kenties syy löytyy kokoajan pidentyvistä päivistä. Tunteja vuorokauteen ei tosin ole tullut lisää, vaikka niin hartaasti sitä usein toivonkin :)

Tämän maanantain puuhastelu lähti käytiin kotiin ilmaantuneiden D-C-Fix-rullien innoittamana.

Koska kyseistä tuotetta ei juuri mistään näin pieneltä paikkakunnalta löydy, turvauduin tilaamaan rullat netistä. Tällä kertaa päädyin Bauhausin verkkokauppaan - onhan heillä kuitenkin todella kattava valikoima kyseistä tuotetta. Varmaankin tätä heidän kattavaa valikoimaa syyttäen valinta oli turhauttavan vaikea ja siksipä napsuttelin ostoskoriin kolmea eri sorttia.

Värit ovat kuvan mukaisessa järjestyksessä rustiikki, valkotammi sekä eiche santana kalk.

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, mihin voisin tätä paljon kehuttua kontaktimuovia testata ja eräs viikonloppu minä sen keksin. Ja työhönhän oli ryhdyttävä tietenkin heti, välittömästi. En ollut saanut aikaiseksi tilata vielä rullan rullaa senhetkistä inspiraatiota varten, mutta onnekseni ystävältäni oli jäänyt valkopuun väristä kalvoa yli omista fixailuprojekteistaan.

No miksipä ei valkopuuta meillekin, kunhan ei tummaa.

Fixailun kohteeksi pääsi meidän olohuoneen jatkona oleva ruokailutila, johon edelliset asukkaat olivat rakennelleet kiinteän liukuovikaapiston loihtien samalla aina niin kortilla olevaa säilytystilaa. Hyvä he!

En ole ollut kuitenkaan tyytyväinen tuohon tumman puun väriin. Sitä on mielestäni jo riittämiin ympäri taloa tumman laminaattilattian muodossa. Pienistä tiloista tulee niin herkästi ahtaita ja tunkkaisia tummuuden ympäröimänä.

Niinpä testasin tätä valkopuuta osaan liukuovista ja kyllähän se kummasti piristi yleisilmettä. Mutta aikani fixailuja tuijoteltuani totesin sävyn olevan liian puhdas tähän tilaan. Eli uusiksi menisi..

No mutta positiivisuuden nimissä; tulipahan treenattua D-C-fixin käyttöä, jos tästä ei muuta iloa ollut.

Tänään tämä projekti siis jatkui näiden uusien kalvojen voimin ja aikani punnittuani vaihtoehtoja "revinkö vai enkö revi", päätin kuitenkin antaa valkopuulla päällystetyille liukuoville vielä mahdollisuuden. Olin sitä paitsi onnistunut niiden asennuksessa varsin hyvin :)

Valkoisen kaveriksi valitsin uusista tulokkaista valkotammen värisen rullan.

Ja niin sitä fiksailtiin. Apuvälineenä minulla oli ihan perus mattoveitsi sekä kittauslasta, jonka lastaosan olin "pehmustanut" kankaanpalalla, jotta se ei repisi kalvoa rikki. Tähän hommaan käy melkein mikä tahansa suht pitkä ja tasainen apuväline(viivotin, kirja..) ja mielestäni on turhaa ostaa D-C-fixin omaa asennussarjaa. Se on toki tyhjää parempi, mutta sisällöltään jopa heikompilaatuinen kuin monesta kodista löytyvä välineistö. 

Ja aikaa ei tähän hommaan mennyt kuin tunti. Helppoa, nopeaa ja erityisen edullista.

Lopputuloskin on oikein hyvä, vaikka se ei aivan täydellisesti kuvasta välity.

Valoa ja avaruutta tuli lisää ja tämänkin tilan valmistuminen on taas askeleen lähempänä!

ps. tässä tilassa oleva pöytä edustaa ensimmäistä isohkoa DIY-projektiani ja tuota pöytää todella tehtiin, ja pitkään tehtiinkin :) Siitä lisää myöhemmin.

Hyppy tuntemattomaan - kotimme Kirsikka

Mennään ajassa noin puolitoista vuotta taaksepäin. Asuimme kolmisin avopuolisoni sekä koiranuorukaisemme kanssa vuokralla rivitalokolmiossa ja olimme varsin tyytyväisiä silloiseen asumismuotoomme. Tilaa oli elellä ja sijaintikin oli varsin toimiva.

Suunnittelimme tekevämme pientä remonttia vuokranantajan sallimissa rajoissa ja asunnon takapihatilkku ehtikin saada jo tuona aikana hieman uutta ilmettä. Intoa ja ideoita olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta jotenkin sitä huomasi jarruttelevansa omia aikeitaan siitä syystä, ettei koti ollut oma. Miksi remontoida ja tehdä muutoksia, kun tämä ei todennäköisesti ole pitkäaikainen kotimme? 

Normaalia arkea elellessämme pistin merkille selailevani ilta toisensa jälkeen myytäviä asuntoja ja erityisesti omakotitalot olivat tarkemmassa syynissä(uutta, vanhaa, pikkukoteja, tilavempia...) Tarjolla olevien asuntojen seuraaminen on tosin aina ollut minulle mieluista ja olen tehnyt sitä jo vuosia ilman minkäännäköistä asunnonostoaikoimusta. Mutta tuolloin myös kanssa-asukkini ilmestyi vähän väliä olkapääni taakse kommentoimaan paikkakuntamme talotarjontaa. Myös talolle asettamamme hintakatto alkoi muodostua ajatuksella vitsailun lomassa.

Omalla asunnolla leikittelystä kai se ajatus alkoi hiljalleen kypsyä totiseksi todeksi ja toteuttaa salakavalasti itseään. Eikä mennyt aikaakaan, kun löysimme itsemme vuonna 1961 rakennetun rintamamiestalon asuntonäytöstä. Ja sehän oli sitten siinä.

Aika pankkiin, tarjous ja kaupat.

Siis mitä tapahtui - ostimmeko juuri talon?

Se oli todellinen hyppy tuntemattomaan.

Ei vain sen osalta, että me kaksi nuorta aikuista olimme hankkineet juuri ensimmäisen oman kodin, mutta myös siksi, että kyseessä oli vanha puutalo. Kuulimme monesta suusta kommentin "Työ ei vanhassa talossa lopu" ja käsitimme sen itsekin. Mutta selkeää kuvaa siitä, mitä nämä "työt" mahtavat kaikessa laajuudessa olla ei meillä ollut. Lähdimme avoimin mielin tutustumaan tähän talovanhukseen ja ottamaan vastaan sen, mitä tuleman pitää. Pääasia oli, että tästä talosta tulisi nyt se kauan odotettu meidän näköinen koti!

Perusasiat ovat tässä talossa kunnossa ja remonttia on tehty vuosien saatossa ympäri taloa.

Osa rempoista on toteutettu hyvällä maulla sekä ammattitaidolla, osa sitten ei niinkään menestyksekkäästi. Asuinneliöitä talossamme on 162 m2 (4h, k,kph, th, 3xwc, s, vh), joten tilaa riittää hyvin kahdelle aikuiselle ja nykyisin myös kahdelle koiralle. Tilan lisäksi riittää tosiaan myös sitä työtä ja vapaa-ajankäyttöongelmia ei enää ole.

Pian vuoden tässä kodissa asuneina olemme aloittaneet jo yläkerran huoneiden pintaremontin ja suunnitelmissa olisi tehdä uusia pintoja myös muualle taloon. Niistä sitten edetään isompiin projekteihin kuten ikkunoihin, terassiin jne.

Pikkuhiljaa, liian tarkkaa aikataulua välttäen.

Lisäksi kaiken tämän remontoinnin ohella nikkaroin kellarissamme kaikkea mitä ikinä vain keksin meille kotiin kyhäillä. DIY-touhuilu onkin hyvin lähellä sydäntäni ja nälkä tuntuu kasvavan syödessä. Ja ettei vain ylimääräistä aikaa vahingossakaan jäisi, puikot ja koukut heiluvat harva se ilta, kun koetan saada lukuisia käsityöideoita valmiiksi.

Eli näistä kotonamme Kirsikassa tapahtuvista muutoksista, DIY-projekteista, sisustusratkaisuista ja käsitöistä tulen blogissa kirjoittelemaan. Ajatus blogista on kypsynyt hiljalleen omakotitaloasumiseen totuttelun ohessa. Olen saanut valtavasti ideoita muilta bloggareilta, niin miksipä en itsekin jakaisi meidän rintamamiestalon arkea muille.

Kyllä kai tähän kaiken muun oheen vielä yksi lisäharrastus mahtuu.. :)