Intohimoinen virkkooja

Rättityöt, kässä.. mitä näitä nimityksiä peruskoulussa olikaan.

Muistan lähinnä vain nuo lempinimet, mitä tulee koulun käsityötunteihin. Ja vielä pari vuotta taaksepäin pohdin, miten sitä pienenä tyttönä osasikin kaikki pistot ja silmukat. Vuodet olivat tehneet tehtävänsä käsityötaitojenkin suhteen, eikä minun käsillä olisi loihdittu sukan sukkaa eikä koukkuihin tai puikkoihin olisi löytynyt oikeita otteita. Olin varsin tyytyväinen itseeni, jos sain edes langan neulaan parsiessa vaatteisiin ilmestyneistä reikiä. Olin aivan surkea.

Mutta kun korkeakouluopinnot päättyivät ja siirryin työelämään, vapaa-aikaa alkoikin olla merkittävästi enemmän (huom. tuolloin meillä ei ollut edes koiria).

Ei ollut enää lukemista tai kouluhommien naputtamista illat pitkät.

Aikaa alkoi lopulta olla jopa niin paljon, että seuraavan talven arki-iltoina löysin itseni istumasta virkkauskurssilta. Kyllä - niin paljon sitä aikaa oli!

Aivan puskista tämä kurssille päätyminen ei sentään tullut. Olin jo useamman vuoden ihastellut virkattuja mattoja aina silloin, kun niitä vastaan jossain oli tullut. Aina sama ihastelu kerta toisensa jälkeen ja toki siitä ajan myötä syntyi ylitsepääsemätön tarve. Myös minun oli pakko saada oma Juhannusruusu lattioitamme koristamaan. Tai vaikka kaksikin.

En kuitenkaan suinpäin lähtenyt selvittämään myytävien mattojen tarjontaa, vaan kartoitin ensin itseluottamusta puhkuen paikkakuntamme käsityökurssit. Ja kyllä, Taito Shopin järjestämä alottelijoiden virkkauskurssi oli juuri tuolloin alkamaisillaan. Nimi ilmoittautumislistaan oli nopeasti täytetty ja luottavaisin mielin lähdin oppimaan uutta - tai no itseasiassa vanhaa uudelleen.

Ja jo ensimmäinen tunti muutti kaikki peruskoulusta mieleen jääneet käsitykseni käsitöistä. Aloitin ensitöikseni virkkaamaan pyöreää koria ja muutamien onnituneesti virkattujen kerrosten jälkeen tajusin, kuinka luovuus räjähti käsiin! Käsitöiden riemu oli löytynyt ja pursusin intoa virkata vaikka mitä. Ja niin ne iltapäivät, illat ja jopa viikonloput alkoivat kulumaan ilman vapaa-ajankäyttöongelmia. Olin tehnyt itsestäni taas työllistetyn ja se jos mikä pitää mieleni virkeänä! :)

Ja niin pääsivät ideat toteutukseen. Koti alkoi täyttyä ensiksi koreista, koska niiden teko kirjaimellisesti koukutti helppoudellaan. Halusin testata ensimmäisten tekeleiden kanssa kaikki perussilmukat ja pylväät sekä kuinka erilaiset kuteet käyttäytyvät.

Kun koreja oli tehtynä kaiken kokoisina ja muotoisina, alkoi tähän päivään saakka kestänyt mattokausi. Ja loppua tälle mattomanialle ei näy.

Olen toki välillä tarpeen tullen tai inspiroituneena tehnyt muitakin virkkailuja, mutta aina sitä tulee aloitettua uusi matto johonkin sopivaan väliin. Ohjeita ja ideoita on niin paljon, että jokaiseen kodin tilaan löytyy varmasti sopiva virkattu matto.

Ihka ensimmäinen omatekemä mattoni oli tietenkin se kauan ihastelemani Juhannusruusu tehtynä mustasta Lilli-ontelokuteesta. 

Juhannusruusun jälkeen onkin syntynyt sitä sun tätä osittain itse luovien ja osittain ohjeita tarkasti noudattaen. Ohjeiden tarkka seuraaminen oli ainakin alussa välttämättömyys, koska en tajunnut virkkauksen logiikkaa vielä tarpeeksi hyvin. Levennykset eivät onnistuneet ja kompuroin toistuvasti kerrosten aloitusten sekä lopetusten kanssa. Monet kerrat olen joutunut kerimään työt takaisin kerälle ja aloittamaan alusta. Mutta niin on työ tekijäänsä opettanut, yritteliäisyys palkittu ja niin edelleen...

Netistä löytyy ohjeita pilvin pimein ja niitä olen keräillyt melkoisen määrän odottamaan toteutusta, mutta löytyypä hyllystämme myös muutama virkkauskirja. En ole yhtään kirjaihminen, joten kirjojen hankinta on minulle hyvin harvinaista. Nämä kirjat oli vain pakko saada! :)
Bongasin nimittäin muutama vuosi takaperin virkkausharrastukseeni höyrähtäneenä Molla Millsin blogin ja se ruokki nälkääni ensisestään. Tilaukseen oli heti laitettava ensimmäinen Virkkuri-kirja ja niin näitä kirjoja on tipahdellut postilootaan sitä mukaa, kun uusia Virkkureita on julkaistu. Voi kuinka näiden kirjojen kansien sisään on saatu kerättyä niin monia mahtavia ohjeita ja ideoita! Uskon, että jokainen löytää niistä itselleen virkattavaa. Ohjeet koostuvat todella helpoista, mutta  myös haastetta tarjoavista virkkuutöistä. Ja mikä parasta, ohjeet on rakennettu selkeiksi ja helpoiksi seurata. Olen törmännyt myös muihin virkkauskirjoihin, mutta yksikään ei ole voittanut vielä Virkkureita.

Ensimmäinen Molla Millsin Virkkuri-kirja pitää sisällään virkkuutöitä kotiin ja käyttöön.
Juuri tästä kirjasta löytyy myös Hexagon-maton ohje. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä ❥
Olen nimittäin suuri mustavalkoisen ystävä. Se yhdistelmä vain hivelee silmääni ja on pysynyt kestosuosikkinani aina lapsuudesta saakka. Niinpä ei ollut epäilystäkään siitä, mitä kirjan ohjeista lähtisin kokeilemaan ensimmäisenä.

Hexagon onkin noussut varsinaiseksi trendimuodoksi ja miksipä ei olisi, onhan se mielenkiintoinen! Lisäksi sopivaan tilaan sijoitettuna tämä graafinen muoto tuo mukavaa ilmettä ja henkii vanhaa aikaa. Tätä mattoa tehdessä itseasiassa hieman hurahdin tähän muotoon ja huomasin, kuinka veikeästi hexagoneja voi yhdistää toisiinsa, loputtomasti. Suosittelen kokeilemaan kirjasta löytyvää ohjetta. Sitä on helppo soveltaa myös muihin virkkaustöihin, ei vain mattoihin. Lisäksi se on siitä kätevä, että kerroksia voi vain jatkaa ja jatkaa samalla kaavalla.

Itse osasin lopettaa vajaan 30 kerroksen jälkeen ja rakkain ikinä tekemäni matto oli valmis!
Kuteena käytin Paaposta tilattua trikookudetta sekä T-Yarn-merkkistä kudetta.
T-yarn on suht edullista, mutta ei ole osoittautunut parhaaksi vaihtoehdoksi mattojen tekoon. Kudekerät ovat olleet merkittävän epätasalaatuisia. Paaposta tilaamani kude puolestaan oli lähes täydellinen. On toki huomioitava, että trikookudetta työstäessä vastaan tulee lähes aina paksumpia ja ohuempia kohtia. Nykyään myös Paapo myy T-yarn trikookudetta omassa valikoimassaan.

Kun matto oli valmis, minuun kai jäi jylläämään jokin hexagonhulluus.
Ja ajallaan valmistui myös toisenlainen matto samaa Hexagon-maton ohjetta mukaillen...

Tämä matto pääsi valmiina lattialle juuri jouluksi ja osui värinsä puolesta todella hyvin joulunpunaiseen tunnelmaan. Matto oli jonkinasteinen kokeilu ja mielestäni lopputuloksesta tuli persoonallinen. Juuri sitä, mitä hainkin. Tein mattoon siis 19 samankokoista hexagon-palaa ja kiinnitin ne kuteella yhteen. Hirveän iso työhän tässä oli ja ranne oli koetukselle yhdistellessä paloja. Mitä isompi matosta tuli, sitä raskaampi sitä oli siirrellä ja käsitellä. Mutta onneksi liittämisvaihe oli vain pieni osa koko projektia ja pääasiassa sain vain virkata. Kaiken kaikkiaan kannattava kokeilu!

Ja tarpeeksi kun virkkaa ja laittaa tekosiaan esille, joku todennäköisesti ihastuu samalla tavalla kuin minä aikoinaan Juhannusruusuun. Ja jos ei satu olemaan innokas virkkauksen uudelleenopettelija, päätyy helposti tilaamaan maton meiltä innoikkaimmilta väkertäjiltä :)
Yksi tilatuista malleista on ollut tämä isommaksi muokattu Juhannusruusu, jonka ohje löytyy täältä (Sisustus Jadelin). Pienemmän Juhannusruusun tavoin tämä isompikin malli on äärettömän mukava ja helppo tehdä. Tilausmattoja tehdessä sitä huomaa panostavansa tekemiseen aivan eri tavalla ja kaikenlainen sooloilu jää pois. Lopputuloksesta kun täytyy tulla just eikä melkein.

Mattoja on siis syntynyt ja syntyy jatkuvasti lisää sitä mukaa, kun niitä ehtii kaiken muun ohella tehdä. Nyt kuitenkin kodin remontointi ja kesää kohti myös pihamaan laittelu alkavat olla tärkeysjärjestyksen kärjessä.
Koukku heiluu siltikin aina tarvittaessa - varsinkin, jos kaipaan hektisen arjen keskellä pientä hermojen leppuutusta :)

Puuhellanurkkauksen päivitys, osa 1

Yksi niistä lukuisista asioista, joihin talossamme ensinäkemältä ihastuin oli keittiön alkuperäinen puuhella ja se onkin ollut meillä tiheästi käytössä talvipakkasilla.

Hella tuo mukavasti lämpöä keskikerrokseen, vaikkei pidä sitä yllä toki niin hyvin kuin varaava tulisija pitäisi. Mielessä onkin pyörinyt suunnitelma siitä, että puuhellan voisi korvata isommalla ja varaavammalla vaihtoehdolla. Mutta ainakin toistaiseksi vanha palvelija saa pysyä nurkassaan. 

Mukava on ollut myös huomata, miten lämmittäessä pystyy tekaisemaan päivän ruoat samalla kertaa! Ai miten ihania muistoja ensimmäiset polttokerrat toivatkaan mieleen. Mummoloista ja mökkireissuilta takaraivoon oli jäänyt talteen hyvin puuhellan niksit ja kikat. Minun ikäluokan nuorille aikuisille kun se(kään) ei ole itsestäänselvyys.

Puuhellamme on kuitenkin jo melko kulunut ja alkaa kaivata ehostusta. Itseasiassa ensimmäinen nuohoojan käynti hieman jännitti, sillä talomme kuntotarkastuksessa oli melko vähän mainintoja puuhellan kunnosta. Onneksi selvisimme vain tulilaastin hankinnalla ja nuohoojan tarkkoja neuvoja noudattaen muurasimme tulipesän yläosan tiilien saumat uudelleen. Muutoin hellan toimivuudessa tai rakenteissa ei ollut moitteen sijaa.

Hellan ulkonäössä ja maalipinnan kunnossa eletyt vuodet näkyvätkin jo eri tavalla.

Maalipinta on arvioni mukaan mahdollisesti yli kymmenen vuotta vanha, ellei vanhempikin. Tänä talvena maali on alkanut rapista pois ja koko hellan väri on muuttunut sieltä täältä punertavaksi. Ilmeisesti hella on alkujaan punatiilenvärinen ja pinnan kuluessa alkuperäinen väri on alkanut puskea alta tehden hellasta söpön vaaleanpunaisen..

Myös ajan myötä syntyneet tahrat ja noki ovat kiinnittyneet jäädäkseen puhtaan valkeaan pintaan.

Ne eivät lähde siis millään, kokeiltu on!

Tarkoituksenani onkin aloittaa maalausprojekti nyt, kun pakkaset alkavat väistyä ja emme enää lämmitä hellaa säännöllisesti. Uuden maalipinnan saa siis hella, luukut sekä hellan yläpuolella olevat kaakelit. Mahdollisesti maalaan uudelleen myös koko muurin sekä edessä olevan lattiapellin. Siitä tulee varmasti mukava projekti toteuttaa ja tämän nurkan ilmeen kohennusta onkin odotettu jo kauan!

Tänä viikonloppuna ei kuitenkaan maalipensseli heilunut, vaan aloitin puuhellanurkan muutoksen hyödyntäen kotiin hiljattain tuomaani vanhaa ja käyttötarkoitustaan odottavaa aarretta. 

Tämän vanhan arkun kannen pelastin ystäviltäni heidän muuttaessa ja karsiessa ylimääräistä tavaraa pois.

En aikaillut sekuntiakaan, kun ystäväni kysyivät kiinnostaisiko minua tämä kulunut arkun kansi. KYLLÄ! 

Olen huomannut, että usein vastaavanlaisissa tilanteissa en koskaan mieti, mihin voisin tavaraa tarvita, vaan jätän pohdinnan myöhemmälle. Itseni tuntien tiedän, että tulen aina keksimään jotain - tavalla tai toisella 😊

Ja niin tämäkin toisen turhake muuttui meidän aarteeksi. 

Kaavailin ihan ensimmäisenä, että teen kannesta pöydän. En olisi tarvinnut kuin jalat ja avot - ihanan rustiikkinen sohvapöytä olisi ollut valmis! Mutta tänä sunnuntaisena aamuna kahvia ryystäessä ja tuota meidän puuhellanurkkausta tuijotellessa idea vain tupsahti jostain päähäni. Miksi en ollut tätä aiemmin tajunnut!?

Ja tuumasta toimeen.

Markettiin hankkimaan lujaa riimua ja mittanauha esiin!

Puhdistin kannen sisäosan ja aloin ruuvailla koukkuja kannen päätylautojen jokaiseen kulmaan. Koukut jäävät näin piiloon kannan sisäpuolelle.

Tämän jälkeen kipusin puuhellan päälle paikantamaan kattoon hellan keskiosaa ja tein merkit kattokoukkuja varten. Tässä kohtaa joutuikin käyttämää hieman hoksottomia ja matemaattista kyvykkyyttä, jotta lopputulos hivelisi symmetriaa ihannoivaa silmääni.

Ehkä neljännen kerran mitat tarkastettuani aloin päättäväisesti uunin päällä keikkuen ruuvailla kattokoukkuja paikalleen ja kohdilleenahan nuo näyttivät menevän!

Loppuvaiheessa rojektia kysyttiinkin jo hieman käsivoimia, kun lähdin raijaamaan ripustettavaa kantta kohti kattoa. Kyllähän tuo taas pienikokoiselta naiselta jakkaroiden avustamana onnistui - ja hengissä ollaan 😄

Ketjujen päät ovat kiinni arkun kannen koukuissa ja muutoin ketju kiertää katossa koukusta koukkuun.

Ja niin vain aamukahvilla saatu idea on nyt valmis ja meidän hellanurkkaa koristamassa. Ja kuinka hyvä siitä tulikaan! Nurkka on ollut aina mielestäni liian avara ja olen pohtinut jopa erillisen huuvan hankintaa.

Mutta ajatuksiin on toistuvasti palannut toive katosta roikkuvasta kattilatelineestä. Ja nyt minulla on sellainen - tai ainakin jo tekele sellaisesta.

Tästä on hyvä lähteä jatkojalostamaan tätä koukuilla jne. Ja ennen kaikkea tässä ideassa minua viehätti ajatus siitä, että myös telineen yläpuoli(entinen kannen sisäpuoli) on nyt käytettävissä ikään kuin tasona/ylähyllynä.

Okein hyödyllinen sunnuntai ja nyt suunnittelemaan maalausurakkaa kalenteriin!

Iltapuhteena D-C-Fixailua

Arki-illat tuntuva vilahtavan jokapäiväisiä kotitöitä tehdessä ja kaikki remontointi/muu nikkarointi jää usein viikonloppujen sekä loma-aikojen iloksi. Tämän lisäksi meidän kaksi aktiivista koiraa pitävät hyvän huolen siitä, ettei sohvanpohja pääse liiaksi kulumaan, saatikka talonväki laiskistumaan.

Mutta näin kevättä kohden mentäessä on yleisessä vireystasossa huomatavissa melkoista nousua ja energiaa tuntuu löytyvän. Ihmeen kaupalla sitä "ylimääräistä" aikaa on alkanut löytyä taas kaikenlaiselle puuhastelulle ei niin mukavien kotipuhteiden oheen. Kenties syy löytyy kokoajan pidentyvistä päivistä. Tunteja vuorokauteen ei tosin ole tullut lisää, vaikka niin hartaasti sitä usein toivonkin :)

Tämän maanantain puuhastelu lähti käytiin kotiin ilmaantuneiden D-C-Fix-rullien innoittamana.

Koska kyseistä tuotetta ei juuri mistään näin pieneltä paikkakunnalta löydy, turvauduin tilaamaan rullat netistä. Tällä kertaa päädyin Bauhausin verkkokauppaan - onhan heillä kuitenkin todella kattava valikoima kyseistä tuotetta. Varmaankin tätä heidän kattavaa valikoimaa syyttäen valinta oli turhauttavan vaikea ja siksipä napsuttelin ostoskoriin kolmea eri sorttia.

Värit ovat kuvan mukaisessa järjestyksessä rustiikki, valkotammi sekä eiche santana kalk.

Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, mihin voisin tätä paljon kehuttua kontaktimuovia testata ja eräs viikonloppu minä sen keksin. Ja työhönhän oli ryhdyttävä tietenkin heti, välittömästi. En ollut saanut aikaiseksi tilata vielä rullan rullaa senhetkistä inspiraatiota varten, mutta onnekseni ystävältäni oli jäänyt valkopuun väristä kalvoa yli omista fixailuprojekteistaan.

No miksipä ei valkopuuta meillekin, kunhan ei tummaa.

Fixailun kohteeksi pääsi meidän olohuoneen jatkona oleva ruokailutila, johon edelliset asukkaat olivat rakennelleet kiinteän liukuovikaapiston loihtien samalla aina niin kortilla olevaa säilytystilaa. Hyvä he!

En ole ollut kuitenkaan tyytyväinen tuohon tumman puun väriin. Sitä on mielestäni jo riittämiin ympäri taloa tumman laminaattilattian muodossa. Pienistä tiloista tulee niin herkästi ahtaita ja tunkkaisia tummuuden ympäröimänä.

Niinpä testasin tätä valkopuuta osaan liukuovista ja kyllähän se kummasti piristi yleisilmettä. Mutta aikani fixailuja tuijoteltuani totesin sävyn olevan liian puhdas tähän tilaan. Eli uusiksi menisi..

No mutta positiivisuuden nimissä; tulipahan treenattua D-C-fixin käyttöä, jos tästä ei muuta iloa ollut.

Tänään tämä projekti siis jatkui näiden uusien kalvojen voimin ja aikani punnittuani vaihtoehtoja "revinkö vai enkö revi", päätin kuitenkin antaa valkopuulla päällystetyille liukuoville vielä mahdollisuuden. Olin sitä paitsi onnistunut niiden asennuksessa varsin hyvin :)

Valkoisen kaveriksi valitsin uusista tulokkaista valkotammen värisen rullan.

Ja niin sitä fiksailtiin. Apuvälineenä minulla oli ihan perus mattoveitsi sekä kittauslasta, jonka lastaosan olin "pehmustanut" kankaanpalalla, jotta se ei repisi kalvoa rikki. Tähän hommaan käy melkein mikä tahansa suht pitkä ja tasainen apuväline(viivotin, kirja..) ja mielestäni on turhaa ostaa D-C-fixin omaa asennussarjaa. Se on toki tyhjää parempi, mutta sisällöltään jopa heikompilaatuinen kuin monesta kodista löytyvä välineistö. 

Ja aikaa ei tähän hommaan mennyt kuin tunti. Helppoa, nopeaa ja erityisen edullista.

Lopputuloskin on oikein hyvä, vaikka se ei aivan täydellisesti kuvasta välity.

Valoa ja avaruutta tuli lisää ja tämänkin tilan valmistuminen on taas askeleen lähempänä!

ps. tässä tilassa oleva pöytä edustaa ensimmäistä isohkoa DIY-projektiani ja tuota pöytää todella tehtiin, ja pitkään tehtiinkin :) Siitä lisää myöhemmin.

Hyppy tuntemattomaan - kotimme Kirsikka

Mennään ajassa noin puolitoista vuotta taaksepäin. Asuimme kolmisin avopuolisoni sekä koiranuorukaisemme kanssa vuokralla rivitalokolmiossa ja olimme varsin tyytyväisiä silloiseen asumismuotoomme. Tilaa oli elellä ja sijaintikin oli varsin toimiva.

Suunnittelimme tekevämme pientä remonttia vuokranantajan sallimissa rajoissa ja asunnon takapihatilkku ehtikin saada jo tuona aikana hieman uutta ilmettä. Intoa ja ideoita olisi ollut vaikka millä mitalla, mutta jotenkin sitä huomasi jarruttelevansa omia aikeitaan siitä syystä, ettei koti ollut oma. Miksi remontoida ja tehdä muutoksia, kun tämä ei todennäköisesti ole pitkäaikainen kotimme? 

Normaalia arkea elellessämme pistin merkille selailevani ilta toisensa jälkeen myytäviä asuntoja ja erityisesti omakotitalot olivat tarkemmassa syynissä(uutta, vanhaa, pikkukoteja, tilavempia...) Tarjolla olevien asuntojen seuraaminen on tosin aina ollut minulle mieluista ja olen tehnyt sitä jo vuosia ilman minkäännäköistä asunnonostoaikoimusta. Mutta tuolloin myös kanssa-asukkini ilmestyi vähän väliä olkapääni taakse kommentoimaan paikkakuntamme talotarjontaa. Myös talolle asettamamme hintakatto alkoi muodostua ajatuksella vitsailun lomassa.

Omalla asunnolla leikittelystä kai se ajatus alkoi hiljalleen kypsyä totiseksi todeksi ja toteuttaa salakavalasti itseään. Eikä mennyt aikaakaan, kun löysimme itsemme vuonna 1961 rakennetun rintamamiestalon asuntonäytöstä. Ja sehän oli sitten siinä.

Aika pankkiin, tarjous ja kaupat.

Siis mitä tapahtui - ostimmeko juuri talon?

Se oli todellinen hyppy tuntemattomaan.

Ei vain sen osalta, että me kaksi nuorta aikuista olimme hankkineet juuri ensimmäisen oman kodin, mutta myös siksi, että kyseessä oli vanha puutalo. Kuulimme monesta suusta kommentin "Työ ei vanhassa talossa lopu" ja käsitimme sen itsekin. Mutta selkeää kuvaa siitä, mitä nämä "työt" mahtavat kaikessa laajuudessa olla ei meillä ollut. Lähdimme avoimin mielin tutustumaan tähän talovanhukseen ja ottamaan vastaan sen, mitä tuleman pitää. Pääasia oli, että tästä talosta tulisi nyt se kauan odotettu meidän näköinen koti!

Perusasiat ovat tässä talossa kunnossa ja remonttia on tehty vuosien saatossa ympäri taloa.

Osa rempoista on toteutettu hyvällä maulla sekä ammattitaidolla, osa sitten ei niinkään menestyksekkäästi. Asuinneliöitä talossamme on 162 m2 (4h, k,kph, th, 3xwc, s, vh), joten tilaa riittää hyvin kahdelle aikuiselle ja nykyisin myös kahdelle koiralle. Tilan lisäksi riittää tosiaan myös sitä työtä ja vapaa-ajankäyttöongelmia ei enää ole.

Pian vuoden tässä kodissa asuneina olemme aloittaneet jo yläkerran huoneiden pintaremontin ja suunnitelmissa olisi tehdä uusia pintoja myös muualle taloon. Niistä sitten edetään isompiin projekteihin kuten ikkunoihin, terassiin jne.

Pikkuhiljaa, liian tarkkaa aikataulua välttäen.

Lisäksi kaiken tämän remontoinnin ohella nikkaroin kellarissamme kaikkea mitä ikinä vain keksin meille kotiin kyhäillä. DIY-touhuilu onkin hyvin lähellä sydäntäni ja nälkä tuntuu kasvavan syödessä. Ja ettei vain ylimääräistä aikaa vahingossakaan jäisi, puikot ja koukut heiluvat harva se ilta, kun koetan saada lukuisia käsityöideoita valmiiksi.

Eli näistä kotonamme Kirsikassa tapahtuvista muutoksista, DIY-projekteista, sisustusratkaisuista ja käsitöistä tulen blogissa kirjoittelemaan. Ajatus blogista on kypsynyt hiljalleen omakotitaloasumiseen totuttelun ohessa. Olen saanut valtavasti ideoita muilta bloggareilta, niin miksipä en itsekin jakaisi meidän rintamamiestalon arkea muille.

Kyllä kai tähän kaiken muun oheen vielä yksi lisäharrastus mahtuu.. :)